Nyt ollaan jo kovaa vauhtia menossa kohti kevättä ja jäärata kautta ;) Olen käynyt treenailemassa vajaan kuukauden verran jäällä ajamista ja tarkoitus olisi käydä ajamassa myös kilpailut b-luokassa. Ensikesän suunnitelmat on jo suurinpiirtein tiedossa, mutta vielä kuitenkin hieman auki. Uskon jäällä ajamisesta olevan todella paljon hyötyä nyt asfaltille menoon, koska nyt on saanut pitää lähes läpi vuoden kapulat käsissä ja tuntuma kakspyöräisiin on ollut jatkuva. Tuossa hieman kuvaa jäältä ja Juhalan Lauri editoi paraikaa videoa ajosta kuvattuna, sitä odotellessa (:
Kuva: Arto Reinikainen