Joel Vinnikainen #54
Superstock600 @Motofoto
Botniaring 26-27.5.2012
Kauden avaus Jurvassa Botniaringin radalla on nyt ajettu. Menimme jo hyvissä ajoin tiistai-iltana pelipaikoille ja keskiviikkona pääsin jo ottamaan hieman tuntumaa rataan. Treeniä tuli siis kolme päivää ja joka ajokerralla kierrosaikani parani. Lauantaina aamun aika-ajoissa pääsin nopeamman kuljettajan peesiin ja ajoin oman parhaimman ajan koko viikonlopulle. Se riitti lähtöruutuun 12. Sunnuntain kisassa myöhästyttiin hieman lähtöportilta ja jouduin lähtemään suoraa lämmittelykierrokselle. Lähtöruutuun tullessani rupesin etsimään lähtövaloja, jotka eivät ikinä silmääni osuneet, vaikka niiden viereen ilmeisesti katselin. Lähdin siis muiden kilpailijoiden liikahduksesta. Sain kohtuullisen startin ja pääsin ohttamaan muutamia kuljettajia kisan alussa. Kisan edetessä yhdeksäs sija varmentui ja allergian aiheuttaman tukkoisuuden myötä hiljensin hieman vauhtia. Lopussa viimeisen viiden kierroksen aikana takana oleva ryhmä rupesi saavuttamaan minua ja nostin vauhtia vielä kisan loppuun ajaen oman nopeimman kierrosajan viimeisellä kierroksella! Tyytyväinen täytyy olla, sillä luokka on tänä vuonna erittäin tasainen. Seuraava kilpailu ajetaan Alastaron moottoriradalla 9-10.5, tavataan siellä :)
Kausi avattu
Kausi tuli avattua Ruotsin Anderstorpissa 28-29.4. Siellä ajoin kaksi starttia, ollen kummassakin 20. Muutamat treenit on tullut ajettua Alastarolla ja alkuviikosta olimme Kemorassa ja Torstaina pääsin ensikertaa Motoparkin radalle. Viimevuonna ei ehditty reenata edes siellä ja räyskälän loukkaantumisen vuoksi jäi ajamatta koko motoparkin kisa. Ensviikolla alkaa SM-sarja Botniaringillä 26-27.5. Nähdään siellä ;)
Yamaha myyty !
Nyt on Jamppi pois tallista ja vartoillaan tietoa enskauden pyörästä :). Jääratapyöriä katseltu entistä hartaammin ja varmaankin KTM:n 250cc 4-tahti tulee alle. Eikä ole kauaa enään kun rupee sataan valkosta ja järvetä jäätymään. Niin ja Pitpro rupee oleen kasassa ja vielä vähän spoorikeliä niin wola.
SRRA:n kauden päättäjäiset 5.11.2011
Noniin, nyt on kemut vietetty ja ensikauden asitat saatu kondikseen. Moottoriliitto nosti minut Superstock 600-luokkaan ensikesäksi virallisesti ja eikä siinä vielä kaikki. Omaksi ja varmasti myös kaikkien muiden yllätykseksi SRRA oli valinnut minut Rookie of the year eli kauden parhaimmaksi tulokaskuljettajaksi. Eli ei se kausi voinut siis kovin huonosti voinut mennä. Jäärata pyörää on kovasti katseltu, tulisi vielä talvi :)
Kausi 2012
Nyt on saatu jo ensikauden kuviot pikkuhiljaa kasattua ja lyöty kättä päälle Kallio Racingin kanssa. Elikkä ensikesänä ajan Superstock600-luokassa Kallion kalustolla. Mikäli pudjetti sallii ja saamme hankittua tarpeaksi sponsoreita ensikaudeksi tarkoitus on ajaa ensimmäinen IDM-startti ja mahdollisesti jokunen Skandinavian Open. Talveksi myös on jääratapyörä harkinnan alla ja tietysti minun vanha pyörä on myytävänä SRRA:n foorumilla: http://www.srra.fi/phpBB3/viewtopic.php?f=3&t=7328 . Eli kausi on paketissa ja lopputulos Supersport B luokassa on kuudes. Haluan kiittää kaikkia Sponsoreita, Aikkaa, Äitiä ja erityisesti kaikki kilpailut kiertänyttä Mammaa. Solisluu on myös parantunut hyvin parin kuukauden takaisen leikkauksen jälkeen ja harjoittelukausi on päässyt alkamaan hyvin.
Räyskälä 20-21.8
Tuossa tallennettuna videolle tilanne: http://www.youtube.com/watch?v=nbvW7KWlrGc pistetilanteessa olen tällä hetkellä neljäntenä.
Moi, Räyskälän lentokentällä ajettiin toiseksi viimeinen kilpailu. Rata oli erittäin haastava,varsinkin kun ajoin ensimmäistä kertaa perjantaina kolmet harjoitukset. Aika parani joka ajovuorolla ja suunta oli nousujohteista. Aika-ajoissa ajoin sekunnin kärjestä ja lähtöruutu oli 8. Kisassa pääsin hyvin edellä ajavan porukan mukaan ja olin ekan kierroksen jälkeen seitsemäntenä. Ohitin pääsuoran päässä kaksi kilpakumppania, mutta ajoin yhden kurvin vähän pitkäksi jolloin he pääsivät edelle. kisan kuluessa kummatkin kaatuivat ja nousin sijalle neljä. sain kolmantena ajavan kiinni ja yritin ohitta hänet vielä ennen maalia, mutta kisa päätyi ikävästi kaatumiseen. Kauden päätöskisaan motoparkkiin, joka ajetaan viikon kuluttua, en pysty osallistumaan solisluu murtuman takia.
Alastaro 23-24.7
Ensimmäinen aika-ajo ajettiin märällä radalla. Sain hyvän luoton renkaisiin ja rataan ja olin kolmas. Toiseen aika-ajoon keli kuivui ja aamuiset ajat menettivät merkityksensä. Ajoin omaa ajoa ja olin viides. Kaksi seuraavaa kilpailija olivat muutaman kymmenyksen nopeampia. Superbike B:n startin aikana alkoi satamaan vettä ja aikataulua siirrettiin. Superbike startti keskeytettiin ja meidän startti siirrettiin huomiseen. Toivotaan että huomenna olisi kuivaa ;)
Kisa: Kisat ajettu. Sain ihan normaalin lähdön, ei mikään paras mahdollinen mutta kuitenkin. Ekassa kurvissa olin neljän ja las palmasissa edestäni kaatui kuljettaja. Loppu kisan ajoin kolmospaikalla Marko Rätön seuratessa perässä. Oman parhaimma ajan tein viimeisillä kierroksella eli 1:22,95, joka oli kilpailun toiseksi nopein aika.
Toinen podium-paikka ja pisteissä (kai) kolmantena.
Kisa: Kisat ajettu. Sain ihan normaalin lähdön, ei mikään paras mahdollinen mutta kuitenkin. Ekassa kurvissa olin neljän ja las palmasissa edestäni kaatui kuljettaja. Loppu kisan ajoin kolmospaikalla Marko Rätön seuratessa perässä. Oman parhaimma ajan tein viimeisillä kierroksella eli 1:22,95, joka oli kilpailun toiseksi nopein aika.
Toinen podium-paikka ja pisteissä (kai) kolmantena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)