Räyskälä 20-21.8

   Tuossa tallennettuna videolle tilanne: http://www.youtube.com/watch?v=nbvW7KWlrGc   pistetilanteessa olen tällä hetkellä neljäntenä.

Moi,   Räyskälän lentokentällä ajettiin toiseksi viimeinen kilpailu.  Rata oli erittäin haastava,varsinkin kun ajoin ensimmäistä kertaa perjantaina kolmet harjoitukset.  Aika parani joka ajovuorolla ja suunta oli nousujohteista. Aika-ajoissa ajoin sekunnin kärjestä ja lähtöruutu oli 8.   Kisassa pääsin hyvin edellä ajavan porukan mukaan ja olin ekan kierroksen jälkeen seitsemäntenä.  Ohitin pääsuoran päässä kaksi kilpakumppania, mutta ajoin yhden kurvin vähän pitkäksi jolloin he pääsivät edelle. kisan kuluessa kummatkin kaatuivat ja nousin sijalle neljä. sain kolmantena ajavan kiinni ja yritin ohitta hänet vielä ennen maalia, mutta kisa päätyi  ikävästi kaatumiseen.  Kauden päätöskisaan motoparkkiin, joka ajetaan viikon kuluttua, en pysty osallistumaan solisluu murtuman takia.